| Koira |
|
Koira on kulkenut ja kesyyntynyt ihmisen rinnalla jo useita vuosituhansia. Ihminen on jalostanut koirasta useita satoja erilaisia rotuja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Vaikka moniakaan koiria ei enää käytetä alkuperäiseen tarkoitukseensa, on rodun valinta koiranomistajan yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Rotu vaikuttaa merkittävästi tietysti koiran kokoon ja esim. turkinhoitoon, mutta myös luonteeseen ja liikunnan tarpeeseen.
|
|
| |
| Kissa |
|
Kotikissa on luultavasti yleisin kotieläimemme. Tarkkaa määrää on vaikea arvioida, sillä kissoista suurin osa on ns. maatiaiskissoja, joista ei pidetä rekisteriä. Kissa on kesyyntynyt tiettävästi jo muinaisessa Egyptissä 4000 vuotta sitten. Kissa on älykäs, leikkisä, suhteellisen itsenäinen ja helppohoitoinen lemmikki.
|
|
| |
| Jyrsijät |
|
Lemmikkinä pidettävistä pikkujyrsijöistä yleisimpiä ja helppohoitoisimpia ovat hamsterit, gerbiilit, marsut, kesyhiiret ja rotat. Nämä sopivat usein lapsenkin ensimmäiseksi lemmikeiksi. Lemmikkinä pidettävät jyrsijät eroavat toisistaan eliniän, sosiaalisuuden, tilantarpeen ja ruokinnan suhteen. Tule PetPointiin, niin kerromme mielellämme lisää jyrsijöiden hoidosta.
|
|
| |
| Kani |
|
Kotikani on sosiaalinen ja seurallinen jäniseläin. Kaneja on olemassa useita eri rotuja aina kilon painoisesta kääpiökanista yli kahdeksankiloiseen jättikaniin. Luonnossa kanit elävät suurissa yhdyskunnissa kaivaen tunneleita. Tästä syystä myös lemmikkikani tarvitsee paljon liikuntaa, puuhastelua ja seurustelua lajitovereidensa tai hoitajansa kanssa.
|
|
| |
| Lemmikkilinnut |
|
Lemmikkilinnuista yleisimpiä lienee undulaatit, seeprapeipot ja neitokakadut. Lisäksi lemmikkeinä pidetään useita erikokoisia papukaijoja, kuten aroja, agaporniksia, amatsoneja, aratteja tai roselloja.
|
|
| |
| Akvaariokalat |
|
Akvaario on hyvä koko perheen harrastus joka sopii myös allergisiin perheisiin. Akvaario on samalla näyttävä sisustuselementti sekä helppohoitoinen lemmikki, kunhan tietyt perusasiat on ensin otettu huomioon.
|
|
| |
|
|