| Lemmikkinä koira |
Ihmisen paras ystävä Koira on kulkenut ja kesyyntynyt ihmisen rinnalla jo useita vuosituhansia. Ihminen on jalostanut koirasta useita satoja erilaisia rotuja erilaisiin käyttötarkoituksiin. Vaikka moniakaan koiria ei enää käytetä alkuperäiseen tarkoitukseensa, on rodun valinta koiranomistajan yksi tärkeimmistä kysymyksistä. Rotu vaikuttaa merkittävästi tietysti koiran kokoon ja esim. turkinhoitoon, mutta myös luonteeseen ja liikunnan tarpeeseen. Siksi koiraa ei pitäisi koskaan valita pelkän ulkonäön perusteella.
Koira on yksi suosituimmista lemmikkieläimistämme...
|
|
| |
| Hampaiden hoito |
Hampaille töitä Hammasongelmat ovat yksi yleisimmistä koirien ja kissojen eläinlääkärissä käynnin syitä. Yli kolme vuotiaista koirista jopa 80 % ja kissoista 70 % arvellaan kärsivän eriasteisista hammasongelmista. Varsinkin pienet koirat ovat alttiita saamaan hammaskiveä. Yleisimpiä suun ongelmia ovat hammaskivi ja ientulehdukset. Nämä ovat kiusallisia vaivoja, jotka aiheuttavat pahanhajusta hengitystä ja kipua lemmikeille. Lisäksi suun bakteeripesäkkeet saattavat olla syynä erilaisille tulehduksille myös mm. munuaisissa, maksassa ja sydämessä! Eläinlääkäri suorittaa koirien...
|
|
| |
| Koirakoulun penkillä |
Annin palsta Tällä palstalla koirakirjojen kirjoittaja Anni Korpela kertoo vinkkejä koiran koulutuksesta ja opettamisesta. Anni kertoilee koiran kanssa elämisestä kansantajuisesti ja ihmisläheiseen tyyliinsä. Jos kiinnostuit enemmän, Annin koirakirjoja voit tilata osoitteesta www.tokokirjat.net
Malttamisajan pidentäminen
Koiran malttamisrajaa makupalan suhteen kasvatetaan. Tätä sanotaan opettamiseksi. Kun oppii käyttämään naksua koulu...
|
|
| |
| Tiesitkö tämän turkinhoidosta |
Shampoolla on väliä Turkin hoidon tarve ja vaativuus riippuu paljon koiran rodusta ja karvan laadusta. Lyhytturkkinen koira vaatii pesun tarvittaessa ja harjaamista silloin tällöin irtokarvan poistamiseksi. Pitkäturkkinen koira taas vaatii viikoittaista, jopa päivittäistä, harjausta, kampausta ja pesua. Joidenkin koirien turkki vaatii säännöllistä rodun mukaista trimmaamista, vaikka koira ei olisikaan näyttelykoira. Turkin hoito on tärkeää ottaa huomioon ennen koiran hankintaa. Mieti etukäteen, kuinka paljon aikaa, vaivaa ja rahaa olet valmis uhraamaan koirasi turkin hoitoon....
|
|
| |
|
Koiran omistajan ostoslista- Ruokakuppi - Juomakkuppi - Kynsisakset - Harja - Hammasharja - Hammastahna - Panta ja talutin - Peti - Leluja - Puruluita - Koulutus makupalat - Täysravinto - Kakkapussit - Kuljetushäkki tai turvavaljaat

| | | Muista ensiapupakkaus mukaan mökille ja matkalle 
PetPoint lemmikin ensiapupakkaus on hyvä pitää mukana kaikissa kesän riennoissa. Näppärän kokoinen pakkaus sisältää mm. sidontatarvikkeita ja punkkipihdit. Se on vyölenkkien ansiosta helppo ottaa mukaan myös jalkaisin liikuttaessa.
| | | Terveyttä ravinnosta
- Runsaasti eläinproteiinia
- Pienemmät annoskoot
- Hyvä ravinteiden imeytyminen
- Dental Care -hampaidenhoitosysteemi
- Kiiltävä iho ja turkki
- Vahvat nivelet ja lihakset
| | |
Lemmikit
• Koira • Kissa • Jyrsijät • Kani • Lemmikkilinnut • Akvaariokalat
|
| |
|
|